Kaikki #nanoblogini koottuna

Ihastuin kesällä 2015  #nanoblogi -ajatukseen Twitterissa seuratessani Ville Tolvasen mietteitä ja kirjoituksia. Nanoblogiin saa hienosti tiivistettyä omia päässä pyöriviä aiheita ja myös niiden ulos kirjoittaminen usein selkeyttää omia ajatuskuvioita. Olen myös useamman kerran testannut ideoita nanoblogissa ja kirjoittanut tuon kyseisen teeman ympäriltä pidemmän tekstin viikon parin kypsyttelyn jälkeen.


En osannut yhtään arvioida montako #nanoblogia olen kirjoittanut ja siksi lähdin kokoamaan omat nanoblogini yhteen. Kyllähän niitä jo muutama kymmenen on kertynyt. Alla kaikki #nanoblogini alkaen elokuusta 2015.


Mainoskampanja-ajattelutavasta on päästettävä irti, jotta voi sisäistää sisältömarkkinointistrategian.


Yrityspäättäjä ostaa luottamusta ja hyvän tyypin - kasvottomalta yritykseltä ei osteta, vaikka olisi kuinka alansa johtava.


Ajatus perjantaille: "Elämä on yhtä ja jatkuvaa A/B -testausta ja some on loistava testilaboratorio"


Johtajan matka sosiaaliseen mediaan lähtee nöyryydestä ja valmiudesta lähteä ennakkoluulottomasti uuteen.


Positiivisten tunteiden ja aidon herkkyyden ilmaisemiselle olisi runsaasti nykyistä enemmän tilaa yritysmaailmassa.


Somessa ei ole tilaa itsekkäälle tai ylimieliselle toiminnalle. Myötätunto edellä mentävä.


Hienoa elää hetkeä, jolloin tunneälyä, koskettavaa viestintää, rehellisyyttä sekä aitoutta peräänkuullutetaan .


Mikä uskomaton energiavaraus ja voimavara on kohtaamisissa ja ajatusten vaihtamisessa. Kiitos & upeat tyypit!


Miten olisi sisällöntuotannon "hullut viikot", jolloin oikein odotettaisiin huikeita ideoita ja oivalluksia? Lupa olla luova.


Suosikiksi lisääminen ja kirjoitusten jakaminen selvässä laskussa - muistetaan kannustaa, tukea ja välittää!


Vaikka maalaat isolla pensselillä, saattaa se pieni epäjatkuvuuskohta hajottaa koko teoksen. # aitous


Jokainen kohtaaminen jättää muisti -ja tunnejälkiä. Millaiset ovat omat jälkesi?


Nuutuvatko asiantuntijat kasvihuoneessa vai tarjoaako yritys happirikkaan ja runsaan maaperän kasvaa ja kukoistaa?


Onko muutos työelämässä helpompi, jos valitsee uusia polkuja myös arjessa? Mitä arjen muutoksia olet tehnyt?


Sisältöinfoähkyn keskellä korostuvat oman verkoston kuratoinnit ja suosittelut.


Parhaimmat ensi vuoden tuote- ja palveluinnovaatiot löytyvät jo nyt asiakkaittesi arjesta.


Mitä enemmän altistut eri näkemyksille, sitä enemmän syntyy ajatuksia, jotka jäsentyy parhaiten kirjoittamalla.


Millainen on oman elämäsi tunnusmusiikki? Entä kuka käsikirjoittaa tuotantokautesi?


Jos toimialalla ei ole asiakasuskollisuutta, löytyy aina rako toimijalle, joka ymmärryksen ja välittämisen kautta haastaa.


Somessa intuitiolla ja ennakointikyvyllä on iso rooli ja vaikutus tuloksiin.


Kun toimialalla mikään toimija ei herätä mitään tunteita ja uskollisuutta, on tilaa aina yhdelle, joka herättää.


On hieno ja vapauttava tunne, kun omille ajatuksille, arvoille ja taidoille löytyy oikea viitekehys.


Jokainen yrityksen sivustolle tuleva on potentiaalinen asiakas, joka menetetään, jos ei osata puhutella ja aktivoida.


Yrityksen arvot ja kulttuuri ratkaisevat kertooko henkilöstö asiakkaille yhtenäistä tarinaa vai keksittyä satua.


Mikä toimii tänään ei päde enää huomenna ja viikon päästä se tänäänkin toiminut näkyy enää pisteenä horisontissa.


Lasillinen armollisuutta, pala empatiaa ja siivu kiitollisuutta päivässä pitävät mielen ja työyhteisön tyytyväisenä


Jokainen kohtaaminen, pienet hetket ja hetkistä syntyvät muistijäljet ratkaisevat. Sinäkin teet myyntityötä, jokainen päivä.


Kuinka monesti johonkin ryhtyminen vie paljon enemmän energiaa kuin itse asian tekeminen? Kädet saveen.


Kyseenalaista, keskustele, törmäytä ideoitasi ja ajatuksiasi. Et voi kuin voittaa.


Koska aikaisemmin viestintä ja dialogi bisnespuolella on ollut näin kiinnostavaa, aktiivista ja monipuolista?


Idea loistava, samoin strategia ja suunnitelma, mutta ei lennä ilman herkkyyttä tulkita asiakkaita ja kykyä aistia tilanteita


Tässä tiedon, ideoiden, ajatusten ja uusien kontaktien yltäkylläisyydessä miettii miksi joku vielä epäröi somea.


Kaikista distruptiivisimmatkin ideat ovat väläyksinä maailmalla - sinun tehtäväsi on katsoa niitä oikeasta kulmasta.


Kokemus antaa arvokasta näkemystä, mutta heikentää usein myös näkyvyyttä eteenpäin.


Missioni on auttaa ja visioni saada mahdollisimman moni auttamaan toisiaan. Kohtaaminen kerrallaan.Mikä on omasi?


Millaisia kokemus- ja kohtaamisjälkiä jätit tänään? Elämä on viestintää, välittämistä & vaikuttumista.


Kuka tahansa voi oppia teknisesti kirjoittamaan hyvää tekstiä. Eloon tekstit heräävät vasta, kun sanat tulevat tunteiden kautta.


Mobiilisovellus, joka synkkaisi ihmisten persoonallisuuspiirteet voisi auttaa kohtaamisissa ja lisätä ymmärrystä.


Miksi tyytyä nykyiseen asemaan ja toimintaan millään toimialalla, kun maailma on auki ja täynnä täyttämättömiä arjen tarpeita?


Ilmassa organisaatioiden luovuuden vapauttamista ja kokeilukulttuuriin siirtymistä. Innostuksesta syntyy helmiä.


Ne pienen pienet hetket, jokainen päivä uusi mahdollisuus valloittaa ja jäädä mieleen.


Entä, jos se onkin juuri Sinun bisnesideasi, jota odotetaan maailman toisella puolella? On uskallettava olla rohkea.


Verkossa on helpoo ihastua uuteen ja unohtaa. Vaatii hurjasti hyvää sisältöä, toistoa ja vahvaa verkostoa saada yhteisö elämään.


Kaikki toimialat kilpailevat toisiaan vastaan asiakkaiden ajasta ja huomiosta. Mitä arvokasta sinä tuot ihmisten arkeen?


Löydä oma sävysi, tyylisi ja tapasi ilmaista asioita.Vaikuttajamatkalla ei mitata päätöspistettä,vaan välietappeja.


Sinulle tuotteesi ja palvelusi voivat olla koko maailma. Uusille asiakkaille ne ovat vain yhdet muiden joukossa.


Verkossa ei ole rajoja - maalaa rohkeasti isolla pensselillä, luota ideoihisi, luovuuteesi ja kykyihisi,osaat kyllä.


Ei voi lähteä ajamaan täysin uutta tietä uudella kulkuneuvolla ja vaatia täydellisiä ajo-ohjeita. Elämä on täynnä erikoiskokeita.


Mitä jos valtaosalle Suomen uniikeista, eksoottisista ja takuuluotettavista tuotteista löytyykin jo markkinat maailmalta?


Kaiken voi aina tehdä hienommin, harkitummin ja hierotummin,mutta paras lopputulema on aina älykkään yksinkertainen ja selkeä.


Digipöhinässä f2f -kohtaamisilla on kasvava arvo. Myös palaute omasta some-tekemistä ja vaikuttamisesta kiinnostaa.


Tieto, sen jakaminen ja siitä jalostetut ideat ovat arvokasta valuuttaa. Älä pihtaa omia näkemyksiäsi, vaan jaa ja luo uutta.


Vaikka vaatii aina aikaa, yllättävän nopeasti on tottunut siihen ettei puhelin enää soi eikä tekstata.


Jokainen tulee omasta näkökulmastaan ja motiiveillaan someen. Itsellä lähes täysin b2b bisnes. Mikä on oma kulmasi?


Montako isoa muutosta olet läpikäynyt viim. 5 vuoden aikana? Itsellä vaihtunut kerran maa ja 4 kertaa työtehtävät.


Sosiaalinen media on elämän mauste, mutta livekohtaamiset ovat elämän oikea suola ja tulevaisuudessa yhä tärkeämpiä.


Vaikeinta muutoksessa on murtaa omia juurtuneita tapoja toimia ja astua köysiradalle, jonka suunta voi olla eteen tai taakse.


Olisikin niin helppoa, että korvattaisiin vain vanha uudella - vaan on analysoitava ja yhdistettävä vanhoja sekä uusia palasia.


Millä varmistaa matka oikeaan suuntaan, kun uusia reittioppaita ja tienviittoja syntyy päivittäin?


Välitön auttaminen ja aito välittäminen kantavat hedelmää ja tuovat tulosta niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä.


Loistavinkaan sisältö ei tavoita tai leviä ilman vahvaa verkostoa ja jatkuvaa vastavuoroisuutta.


Musta tuntuu -metodi ilman dataa ja ymmärrystä käy päivä päivältä vaarallisemmaksi. Et voi mitata itselläsi muuttuvaa maailmaa.


Ideoille & innovaatioille on tilaa ja mahdollisuuksia enemmän kuin koskaan. Rajat ja rajoitukset asuvat usein meissä itsessämme.


Mitä enemmän opin ja ymmärrän, sitä uteliaammaksi ja nöyremmäksi tulen tietoa ja erilaisia näkemyksiä kohtaan.


Kuinka tärkeää olisi löytää itsestään syvältä se palo ja vahva voima laittaa itsensä likoon - se näkyy ja tuntuu.


Kuinkahan monta tilaisuutta tai euroa hävitään päivittäin vain huonon käyttö- tai asiakaskokemuksen vuoksi?


Minkä kaiken voikaan muuttaa ja tehdä toisin jos ja kun vain on valmis laittamaan peliin energiaansa ja aikaansa?


Luovuus ja analytiikka Data ja tarina Kohtaamiset ja ymmärrys Läsnäolo ja havainnointi Kärsivällisyys ja oppiminen


Kukin meistä näkee, kokee ja tekee somen omanlaisekseen. Ei ole kahta samanlaista polkua, siinä rikkaus - ja haaste.


Jatkuva altistuminen uudelle ja oppimiselle jatkossa yhä vain tärkeämpää. Nuorena valittu suunta kantaa harvalla läpi elämän.


Kaikissa meissä on valtava potentiaali joka herää kukoistamaan kiittämällä, kannustamalla & löytämällä oikean motivointipisteen.


Tänään pohdituttanut millaisen tunteen ja muistijäljen mahdan somessa jättää. Itse on kuitenkin omalle tekemiselle aika sokea.


Rohkeus koko sydämestä kuvaa hyvin tätä ajanhetkeä. Yhdessä on vähemmän pelottavaa olla rohkea - siksi verkostot.


Kuinka monen suositun elokuvan tai biisin ytimessä ei ole tarinaa kahden ihmisen välisestä rakkaudesta? Rakkaus kiehtoo.


#some ei ole kanava tai media vaan elävä ympäristö, jossa pelisäännöt vaihtuvat ja muuntautuvat päivittäin kohtaamisten mukaan.


Sinä voit vaikuttaa ja muuttaa maailmaa ihan jokainen päivä. Se lähtee... hymystä empatiasta kiittämisestä kannustamisesta.


Somessa aidot ja rösöiset hetket vetoavat. On kiinnostavaa nähdä ja kuulla persoona pelissä ja kurkistaa pintaa syvemmälle.


Ollaan kaikki joltain osin vajavaisia. Eikä kukaan ole täydellinen. Mutta ollaan enemmän.


Tämän vuoden tuotantokautta jäljellä 4 kuukautta. Millaiseksi käsikirjoitat yrityksesi ensi vuoden jaksot ja roolit?


Onko muuttumaton arki yksi isoimpia digitalisaation esteistä? Ajattelulle ja kyseenalaistamiselle ei jää aikaa eikä energiaa.


#digitalisaatio istuttaa meihin kyvyn kyseenalaistaa, avaa silmät rajattomille mahdollisuuksille ja antaa kyvyn sietää muutosta.
                            
Et ole ollenkaan myöhässä. Tänään voit jo hahmotella sitä muutosta, minkä huomenna aloitat.

Yrityksissä myyjät tietävät asiakkaiden kipupisteet ja ostotavat. Arvokas tieto on muistettava jakaa & kertoa markkinoinnillekin

Usein suurin este rohkeille valinnoille ja mahdollisuuksiin tarttumisille asuu peilissä. Kyynisyys tappaa inspiraation ja innon.

Niin monen asian saisi jäämään paljon paremmin mieleen kirjoittamalla tarinan tunteiden kautta.

Innovatiivisuus on vapaapudotuksena iloa ja energiaa. Väkisin puristettuna syntyy vain keskinkertaisia ideoita.

Jos nollattaisiin nykyinen bisnes ja lähdettäisiin tyhjältä pöydältä ideoimaan uutta? Millainen olisi unelmayrityksesi?

F2F-kohtaamiset energisoivat, inspiroivat sekä valavat uskoa, että kaikessa verkostoitumisessa ja vaikuttamisesta on järkeä.
                            
Mikä on oma missiosi? Entä minkä aatteiden puolesta olet valmis vaikuttajamatkaasi taivaltamaan ja näkemyksiäsi puolustamaan?

#FF kaikki te oman elämänne artistit, jotka laitatte itsenne päivittäin likoon ja kuljette rohkeasti tietä raivaten polkuanne.

Flow-tilaan pääseminen vaatii irti päästämistä, kontrollista luopumista, valtavaa energialatausta, vapautta ja tilaa.
                           
Aina voi valita asenteen ja sävyn millä viestii - negatiivisuuden kautta syntyy vain lisää negatiivista asennetta ja ankeutta.

Mitä saan sinut kohtaamisessamne tuntemaan, ratkaisee: syntyykö luottamusta, muistatko minut ja tapaammeko uudelleen.

Ei ole enää (jos koskaan on ollutkaan) reseptiä toimivan liiketoiminnan rakentamiseen. Onnistuminen vaatii oppimista arjessa.

2017 NBF-lipuista 80 % meni 2 pv. sisällä elämyksestä. Miten muut elämysyrittäjät, voisiko tehdä saman esim. matkan päätyttyä?

Yksin pienuudessa maailman suuruudessa on vain yksi näkökulma elämään. Sinä valitset, jokainen päivä.
                            
Kun kaikilla on yhtä aikaa asiaa ja infoähky uhkaa, millä erotut hälystä ja ajatusten kakofoniasta?

Globaalissa maailmassa ei ole aitoja, joiden ali mennä, täytyy siis ylittää itsensä ja tavoitella avaruutta.

Vaikuttajamatka on pitkä ja kapea eikä sitä kannata yksin taivaltaa. Pysähtyä ei saa, mutta tukea kannattaa pyytää ja antaa.

Yritys - olet yhtä luotettava kuin nettisivustosi ja mobiilipalvelusi. Älä karkoita asiakkaitasi sivustoltasi.

Sydämen viisaus on yksi hienoimmista piirteistä ihmisessä. Sen vain tuntee ja aistii, kun siihen törmää. 

On äärimmäisen rohkeaa näyttää välittävänsä, avata sisimpänsä ja tuntea hetkessä herkkyytensä. Olla auki, sinulle.

Ohitamme monta timanttista oivallusta päivittäin. Pysähdy tarkkailemaan, havainnoimaan ja ajattelemaan niin näet ne.
                            
Kun kaikki mitä yritys tekee ymmärretään markkinoinniksi, niin se myös tunnetaan kuuluvan luontevana osana jokaisen työnkuvaan.

Uteliaisuus ja välittäminen kanssaihmisistä synnyttävät ja luovat yhteisön, ei yksikään somealusta.

Voit saada tänään palan suosiota kirjoituksellesi ja nauttia. Huomenna nouset taas laudalle ja lähdet aaltoihin uudestaan.

Jokainen meistä kaipaa ajatusten pallottelua, sparrailua ja näkemysten ravistelua. Aika on arvokkainta, mitä voin sinulle antaa.



Kommentit

Suositut tekstit