Rohkean kipeä yrittäjyys keskellä koronaa

Bollaajat Johanna & Brando Seurasaaren pelastusasemalla keväällä 2020.

Pysähtyminen.

Vuosi 2020. Vuosi, joka opetti pysähtymään tähän hetkeen ja arvostamaan sitä. 

Vuosi, joka näytti ihan jokaiselle mihin tarvitsemme toisiamme ja kuinka tärkeää on huolehtiä ja välittää lähimmäisistä. Vuosi, joka veti meitä erilleen luomalla teknologista seinää kohtaamisten ja energioiden väliin. Sai kaipaamaan kipeästi halauksia, kahvihetkiä ja lounaita. 

Vuosi, joka veti monesti sanattomaksi ja antoi tuntea suurta avuttomuutta. Kun et näekään eteenpäin. Kun et osaakaan tai pysty navigoimaan. Kun yhtenä päivänä 20 vuoden työkokemuksella ei ollutkaan mitään merkitystä. Vuosi, joka sai turhautumaan ja itkemään monesti, ja näytti samalla mikä elämässä on kaikkein tärkeintä. 

Vuosi, joka opetti ja paljon.

Uuden yrityksen perustajan näkökulmasta vuosi oli enemmän kuin haastava tai vaikea. Kun kevään ensishokki alkoi olla kesäkuun alussa ohi, niin kesälomat kolkuttelivat ovelle. Kun lomien jälkeen palattiin asiaan, niin syksy ei avautunutkaan yrityksissä tuotekehitykselle, valmennuksille ja koulutuksille. Yrityksissä jatkettiin erittäin varovaisesti eteenpäin ja täysin etätyömoodissa. Liiketoiminnan kehittäminen oli monessa yrityksessä lähes kokonaan pysähdyksissä. Loppuvuotta kohden markkina hieman heräili, mutta mitään pidempiaikaista sitoutumista ei ollut näköpiirissä. 

Alkuvuoteen 2021 lähdettiin varovaisen positiivisin odotuksin ja alkuvuosi lupailikin keväälle jo toimistojen ovien avautumista ja lähivalmennuksia. Oli muutamia projekteja, kiinnostavia keskusteluita ja intoa & iloa. Kevät kuitenkin oli lähes toisinto vuotta aiemmasta, kokoontumisrajoituksia kiristettiin ja kesää kohti alkoi olla selvää, että elämäntilanteet eivät enää mahdollistaisi täyttä yrittäjyyttä. 

Syksyllä olisi edessä kipeitä päätöksiä. 

Irtipäästäminen.

Tuntui hurjalta ja todella kurjalta, että kaikkien satojen inspiroituneiden ja luovien työtuntien jälkeen olisi päästettävä irti ja ryhdyttävä katsomaan jatkuvampaa tuloa toisaalta. Olimme onnistuneet oivalluttamaan, erottautumaan ja värittämään bisnesmaailmaa kiitellyillä sisällöillä. Olimme esiintyneet tuhansille silmäpareille verkossa. Meille oli myös jo ehtinyt muodostumaan oma fanijoukko. 

Sain valtavasti energiaa yhteistyöstä ja päivittäisestä sanailusta. Opin hurjasti uutta. Uskalsin ottaa itselleni ihan uusia askeleita fasilitoinnissa ja moderoinnissa sekä laittaa itseäni empimättä likoon esimerkiksi livelähetyksissä verkossa yhdessä Saku Tuomisen, Maaretta Tukiaisen ja Peter Vesterbackan kanssa. 

Kesäloma antoi mahdollisuuden ottaa etäisyyttä ja tehdä tilinpäätöstä kuluneesta 1,5 vuodesta. Onneksi helle helli ja aurinko valoi uskoa ja energiaa. Tuli käytyä läpi tunteiden koko kirjo. Surusta ja häpeästä kiitollisuuteen ja toiveikkuuteen. Toivoon ja uskoon siitä, että vaikka nyt onkin aika laittaa toistaiseksi piste omalta osaltani Kollabollan tarinalle, niin oven tuleviin bollailuihin saa ja voi jättää myös raolleen. <3