Elämää monikanavaisessa dialogissa

Ympärillämme ei varmasti aiemmin ole ollut yhtä paljon toisistaan risteneviä näkemyksiä, uutisia, tietoa, päivityksiä, kysymyksiä ja ihmettelyä kuin tällä hetkellä.


Samaan aikaan, kun toisaalla todetaan, ettei mikään tässä maailmassa oikeastaan ole muuttunut, ja etenkään ihmiset eivät ole muuttuneet, niin unohdamme, että 10 vuotta sitten valtaosa meistä vielä lähetti päivittäin tekstiviestejä ja soitti asiansa puhelimella. Ja 20 vuotta sitten ei juurikaan lähetetty edes tekstiviestejä eikä työasioita hoidettu sähköpostitse - nettiyhteydetkin olivat vain harvoilla.


Meidän keskinäinen kommunikointi ja viestiminen on muuttunut - täysin ja perusteellisesti. Väitän myös, että ympärillämme ja verkostoissamme on kymmenkertainen määrä ihmisiä verrattuna vuosikymmenen takaiseen. Vuorovaikutamme joka päivä paljon vahvemmin kuin aiemmin.




Jos mietit pelkästään kulunutta viikkoa taaksepäin ja sen aikana käytyjä keskusteluja ja kohtaamisia, niin minkä kaikkien kanavien kautta olitkaan yhteydessä työkavereihisi, asiakkaisiin, tuttaviisi, ystäviisi ja läheisiisi? Tai mitä medioita käytit tiedon hakuun tai musiikin kuunteluun?


Oma mediapäiväni alkaa arkisin noin klo 7 ja päättyy iltaisin kymmenen aikaan. Ennen klo 8 aamulla olen usein vieraillut Twitterissä, Facebookissa, Instagramissa, vaihtanut ajatuksia Messengerissä sekä kuunnellut musiikkia Youtubesta tai Spotifysta.


Tekstiviestit ja myös puhelut ystäviltäni ja tuttaviltani ovat muuttuneet lähes kokonaan Messenger ja WhatsApp -viesteihin. Myös työssä puhelut ovat lähes kokonaan vaihtuneet sähköposteihin, Skype-viesteihin, WhatsApp-ryhmiin sekä Teams-keskusteluihin. Toki päiviin mahtuu myös kymmeniä livekohtaamisia sekä somekohtaamisia ja -keskusteluita iltaisin töiden jälkeen.


Haastavinta monikanavaisessa ja -ympäristöisessä maailmassa ovat tilanteet, kun täytyy nopeasti muistaa tai palauttaa mieleen jokin aiemmin käyty dialogi tai sovittu tapaamisaika. Pikaviestit eivät hakuominaisuuksiltaan ole niitä käytettävimpiä.


WhatsApp ja Messenger -sovellukset ovat myös tiettävästi onnistuneet aiheuttamaan myös jo välirikkoja ihmissuhteisiin, kun viestin lähettäjä on nähnyt viestinsä luetuksi, mutta vastaanottaja ei sitten olekaan palannut asiaan. Väärinymmärrykset viestien sisällöstä ovat myös vaarana, kun viestitään lyhyesti ja pikana. Onneksi hymiöillä pystyy paljon paikkaamaan sanojen syvyyttä ja tunnetta.


En näe, että sosiaalinen media olisi tehnyt meistä epäsosiaalisia, vaan aiempaa helpommin lähestyttäviä sekä pääaosin aina tavoitettavia. Koen myös, että sosiaalinen media on luonut myös ympärillemme uuden kerroksen samanhenkisiä "kollegoita", joista useammastakin on myös tullut matkan varrella läheisiä ystäviä.

Kommentit

Suositut tekstit