Arjen illuusio vailla tunnetaitoja

Elämme arjen illuusiossa. Illuusiossa nimeltä elämä, jossa tunnit, päivät ja viikot vain suhahtelevat ohitse meidän liukuessa automaattiohjauksella hetkestä toiseen. Yhä vain samanlaisempi päivä seuraa toista ja havahdumme usein loppuviikosta toteamaan, että viikonloppu on tulossa. Ja pian taas mennytkin.

Tuossa illuusiossa me emme kiinnity eikä meihin kiinnity ympäriltämme sen enempää tunnetta, huolta tai murhetta. Vastaan tulevat arjen pienet ylämäet ja haasteet suoritamme hammasta purren läpi ja tungemme niihin liittyvät tunteet syrjään sisimpäämme myöhempää käsittelyä varten.

Käsittelemättömien tunteiden keräännyttyä kriittisen rajan yli raivoamme ratissa, netissä sekä läheisimmillemme. Tunnemme vain lisääntyvää kiristyneisyyden tunnetta, mutta meillä ei ole mitään tietoa tai ymmärrystä, mistä kaikista hetkistä nuo ahdistuksen tunteet kumpuavat.

Yhteiskunnassamme elää edelleen vahvoja, monia varmasti sota-ajoiltakin periytyviä vahvan selviytymisen, pärjäämisen sekä reippauden arvoja. Tunteet pitää pistää taka-alalle, etenkin työelämässä. Tunteita ei ole hyväksyttyä näyttää tai edes puhua, miltä itsestä jokin asia tai päätös tuntuu.

Tunteet tukahduttamalla unohdamme ja kadotamme pikkuhiljaa pala kerrallaan omaa itseämme. Ja elämän todella pahojen vastoinkäymisten äärellä arjen illuusiomme murskaantuu ja olemme aseettomia kohtaamaan ja käsittelemään, niitä valtavia tunnemyrskyjä, joita esimerkiksi läheisen menehtyminen tai oma vakava sairaus aiheuttaa.

Yleinen asenne ja ilmapiiri työyhteisöissä, kouluissa ja kodeissa olisi pystyttävä muuttamaan tunnemyöteiseksi ja harjoittamaan tunteiden tunnistamista sekä opetettava tunteiden käsittelytaitoja.

Muutos tunnemyönteisyyteen kaikilla elämän osa-alueilla ei ole helppo, mutta jos sillä pystymme vähentämään työuupumusta ja ennaltaehkäisemään pitkäaikaista työkyvyttömyyttä, niin muutostyö on enemmän kuin vaivan arvoinen.