Elämä ei ole itsestäänselvyys
Kuluneella viikolla itselleni avautui mahdollisuus elämäni ensimmäisen kerran osallistua Terveystalon järjestämälle ensiapukurssille. Kaksipäiväiseen lähikoulutukseen osallistui kollegani lisäksi 10 muuta ja pienryhmissä opiskelimme ja harjoittelimme elvytystä, defibrillaattorin käyttöä sekä oikeita tapoja toimia erilaisissa sairaskohtauksissa.
Tositilanteista meistä valtaosa lamaantuu ja vain 5-10 % pystyy ottamaan ohjat käsiinsä ja ohjaamaan myös toisten toimintaa. Suurin osa kuitenkin pystyy toimimaan ohjattuna lamaantuneenakin. Omassa elämässäni olen tositilanteissa toisessa lamaantunut lähes täysin ja toisessa pystynyt toimimaan. Molempien tapahtumien jälkeen olen päättänyt hakeutua ensiapukurssille, jotta edes teoriassa osaisin tehdä oikeita asioita pelastaakseni läheiseni.
Elämän välillä varsin raadollisiakin yllätyksiä läpikäydessä, oli aikaa ajatella kuinka itsestäänselvänä sitä pitää niin monia asioita elämässään eikä vähiten omaa terveyttään. Ei ihan yhtä tai kahta kertaa tullut mieleen, kuinka heiveröisen langan varassa me täällä välillä tavallamme.
Ensiapukurssimme ohjaajamme oli työskennellyt aiemmin sairaalassa verisyöpäosastolla ja monta kertaa esimerkit veivät varsin tiukkiin "lähellä piti" -tilanteisiin syöpäpotilaiden elämässä. Aika moni syöpäosaston potilaista olikin muistutellut kuinka kiitollinen pitäisi pystyä olemaan ihan jokaisesta päivästään terveenä.
Meillä on vahvana sisäänrakennettuna ajattelumalli siitä, että eihän minulle mitään pahaa tapahdu. Se osaltaan suojelee mieltämme ja saa meidät elämään täysillä elämäämme eteenpäin murehtimatta ja huolehtimatta ihan jokaista askeltamme tai tekoamme. Oman elämän mukavuuskuplaksikin sitä voisi kutsua, jonka puhkeaminen tekee joka kertaa yhtä kipeää ja kuplaan takaisin kiipeämiseen ja sen ehjäämiseen menee aina oma aikansa.
Väitän, että emme jaksaisi vetää kaikkia niitä arjen herneitä nenäämme tai raivota ratissa tai somessa, jos pystyisimme vetämään tunnekuohuissamme henkeä ja ottamaan perspektiiviä siihen kaikkeen, mikä tällä hetkellä elämässämme on todellakin enemmän kuin hyvin.
Muistathan tosipaikan tullen:
1. Koittaa ensin rauhoittaa itsesi hengittämällä syvään.
2. Varmistaa, että olet itse turvassa.
3. Hahmottaa, mitä on tapahtunut ja soittaa 112 (lataa 112 applikaatio, joka pystyy tarkasti paikantamaan sijainnin)
4. Avaamaan hengitystiet tajuttomalle ja kääntämään kylkiasentoon sekä pitää lämpimänä.
5. Aloittamaan elottomalle painelu-puhalluksen (30 painallusta/2 puhallusta).
6. Odottaa, että ensiapu saapuu paikalle.
Tositilanteista meistä valtaosa lamaantuu ja vain 5-10 % pystyy ottamaan ohjat käsiinsä ja ohjaamaan myös toisten toimintaa. Suurin osa kuitenkin pystyy toimimaan ohjattuna lamaantuneenakin. Omassa elämässäni olen tositilanteissa toisessa lamaantunut lähes täysin ja toisessa pystynyt toimimaan. Molempien tapahtumien jälkeen olen päättänyt hakeutua ensiapukurssille, jotta edes teoriassa osaisin tehdä oikeita asioita pelastaakseni läheiseni.
Elämä ei ole itsestäänselvyys
Elämän välillä varsin raadollisiakin yllätyksiä läpikäydessä, oli aikaa ajatella kuinka itsestäänselvänä sitä pitää niin monia asioita elämässään eikä vähiten omaa terveyttään. Ei ihan yhtä tai kahta kertaa tullut mieleen, kuinka heiveröisen langan varassa me täällä välillä tavallamme.
Ensiapukurssimme ohjaajamme oli työskennellyt aiemmin sairaalassa verisyöpäosastolla ja monta kertaa esimerkit veivät varsin tiukkiin "lähellä piti" -tilanteisiin syöpäpotilaiden elämässä. Aika moni syöpäosaston potilaista olikin muistutellut kuinka kiitollinen pitäisi pystyä olemaan ihan jokaisesta päivästään terveenä.
Meillä on vahvana sisäänrakennettuna ajattelumalli siitä, että eihän minulle mitään pahaa tapahdu. Se osaltaan suojelee mieltämme ja saa meidät elämään täysillä elämäämme eteenpäin murehtimatta ja huolehtimatta ihan jokaista askeltamme tai tekoamme. Oman elämän mukavuuskuplaksikin sitä voisi kutsua, jonka puhkeaminen tekee joka kertaa yhtä kipeää ja kuplaan takaisin kiipeämiseen ja sen ehjäämiseen menee aina oma aikansa.
Väitän, että emme jaksaisi vetää kaikkia niitä arjen herneitä nenäämme tai raivota ratissa tai somessa, jos pystyisimme vetämään tunnekuohuissamme henkeä ja ottamaan perspektiiviä siihen kaikkeen, mikä tällä hetkellä elämässämme on todellakin enemmän kuin hyvin.
Muistathan tosipaikan tullen:
1. Koittaa ensin rauhoittaa itsesi hengittämällä syvään.
2. Varmistaa, että olet itse turvassa.
3. Hahmottaa, mitä on tapahtunut ja soittaa 112 (lataa 112 applikaatio, joka pystyy tarkasti paikantamaan sijainnin)
4. Avaamaan hengitystiet tajuttomalle ja kääntämään kylkiasentoon sekä pitää lämpimänä.
5. Aloittamaan elottomalle painelu-puhalluksen (30 painallusta/2 puhallusta).
6. Odottaa, että ensiapu saapuu paikalle.
Kommentit
Lähetä kommentti