Fiilistalous vuonna 2018

Tunteista ja niiden näyttämisestä työyhteisöissä puhutaan enemmän kuin koskaan. Ja hyvä, että puhutaan, sillä on utopistinen ajatus, ettei tunteillamme olisi mitään vaikutusta käytökseemme tai energiaamme työpäivän aikana. Väitän, että olemme aina eläneet fiilistaloudessa, missä tuottavimmissa yrityksissä on osattu tunnistaa ja huomioida työilmapiiri kriittisenä menestystekijänä.

Työpäivämme koostuu useista kymmenistä kohtaamisista kollegoidemme, asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Jokaisella kohtaamisella on vaikutuksena, jokaisella sananpainolla, katseella sekä sanomatta jätetyllä sanalla on merkityksensä. Ne kaikki jättävät muistijälkensä ja välittävät viestiä siitä, millaisen tunteen vastapuolella synnytämme. 

Välitämme sisällämme olevaa energiaa ympärillemme ja pystymme muokkaamaan ja muuttamaan ilmapiiriämme ympärillämme, niin hyvässä kuin pahassakin. Sillä on valtavan suuri merkitys missä tunnetilassa työntekijät avokonttorissa ovat. Vitutus välittyy ja tarttuu, mutta niin tarttuvat myös innostus ja positiivinen energiakin. 

Väitän myös, että 20 vuoden päästä vuonna 2038 kutsumme näitä meneillään olevia vuosia tietämättömyyden vuosiksi. Ihmettelemme, miten pystyimmekään olemaan niin tietämättömiä kaiken sen uskomattoman tärkeän sisäisen tietomme ja myös ulkoisen tietomme keskellä - vaikka meillä oli käytössämme jo tekoäly.

Emme ymmärtäneet tai uskaltaneet ollenkaan hyödyntää tai arvostaa intuitiotamme tai sisäistä viisauttamme. Otimme vasta ensiaskeleita kohti itsetuntemustamme ja tunteiden käsittelyä, joita vuonna 2038 opitaan heti päiväkoti-ikäisestä lähtien.

Tietotyöläinen, mihin matkaat?

Olen istunut useampana aamuna metrossa ja havainnoinut kanssamatkustajiani. Kuunnellut aamu aamun jälkeen, kuinka niin moni kertoo kaverilleen olevansa ihan loppu ja väsynyt. Yöunet ovat jääneet liian lyhyiksi, työelämässä on isoja haasteita, kiire kiristää - tuntuu, ettei ehdi millään tekemään kaikkea sitä mitä pitäisi. Väsyneitä katseita, huolestuneita otsaryppyjä ja huokauksia.

Mietin, mihin nämä kaikki metromatkustajat oikein niin väsyneenä matkaavat joka aamu ja kuinka monen heistä oikeasti pitäisi fyysisesti siirtyä paikasta toiseen tekemään töitä? Millainen fiilis ja ilmapiiri mahtaa olla töissä, kun väsyneet työntekijät raahautuvat työpaikoilleen haukottelemaan ja tuijottelemaan tyhjyyteen? Kuinka paljon potentiaalista he luovuttavat päivittäiseen työhönsä?

On selvää, että osa työtehtävistä todella vaatii edelleen fyysistä läsnäoloa työpaikalla, mutta yhä enemmän on tietotyötehtäviä, jotka eivät enää vaadi. Työt voidaan tällöin tehdä joustavasti, oman aikataulun mukaisesti - ei tarvitse olla toimistolla aamulla aina tiettyyn aikaan tai odottaa, että kello tulee neljä, että uskaltaa lähteä kotiin.

Aikaa vapautuu ajattelulle, kun työmatkaan käytetyn ajan voi käyttää vaikka kävelylenkkiin kesken päivän. Iso muutos monelle ja vaatii toki toimistoelämää enemmän itsensä johtamisen taitoja, mutta on tulevaisuuden työelämän normiarkea. Sitä työn arkea, johon voisimme jo siirtyä vuonna 2018.