Kuka muutosta kaipaa?

Se lähtee ajatuksesta. Hiljaisesta kysymyksestä, miksi minun pitäisi muuttua tai tehdä asioita jotenkin eri tavalla kuin ennen? On niin paljon helpompaa ja tuskattomampaa vain antaa olla tekemättä asialle tai asioille mitään. Olla tekemättä, vaikka jossain syvällä tietäisikin, ettei tämä pitkällä tähtäimellä kannata. Mutta jonka kanssa voi hyvin vielä pärjätä hetken.


Sillä silloin ei tarvitse puskea, ponnistella tai nähdä vaivaa tai tuntea itsensä alastomaksi ja avuttomaksi uuden edessä. Ei tarvitse perustella kenellekään. Olla rohkea tai edes eri mieltä mistään. Kulkea sitä samaa reittiä ja rataa, jota on tähänkin asti kulkenut. Miettimättä uutta kulmaa tai ratkaisua.

Entä se tunne, kun olet juuri keksinyt jotain ihan uutta?  Kun veri paikkautuu ensin päähän ja laskeutuu siitä poskiin ne punehduttaen? Tai kun kuuntelee toisen idean, nappaa siitä kiinni ja kysyy entäpä jos..? Ja näkee sen toisen silmien kirkastuvan ja syttyvän.


Ja kun oma hengitys tihenee ja kiivastuu ja korvalehdet kuumentuvat. Ja jälkeenpäin tuntee kävelevänsä kadulla tuskin jalat maata koskettaen, keskustelua kelaillen ja isosti hymyillen. Täynnä intoa ja energiaa. Fiilis siitä, että se on muuten nyt siinä - tämän kanssa mennään kohti ääretöntä ja yli.


Kahdenlaista tunnetta, kyynistynyttä ja periksiantanutta sekä intohimoista ja innostunutta. Taustalla asenne ja suhtautuminen muutokseen ja uusiin asioihin. Lapsenomaisesti uteliaasti vaiko kyseenalaistaen ja aina negatiivisuuden kautta?


Asenteensa kun voi valita, ihan jokainen päivä.


-johanna