Jossittelusta kohti unelmia
Jouduin reilu kaksi kuukautta sitten soittamaan ambulanssin läheiselleni. Pelästystä, pitkiä minuutteja ja hetkiä, jolloin luulin jo toivon olevan menetty. Käytiin lähellä sitä hetkeä, jonka jälkeen koko elämäni olisi mullistunut ja muuttunut täysin - niinkuin aina, kun ambulanssi soitetaan. Omalla kohdallani tämä oli toinen kerta, kun jouduin soittamaan hätäkeskuksesta läheiselleni pikaisesti apua. Onneksi kuitenkin, niin tällä kuin aiemmallakin kerralla, selvittiin säikähdyksellä.
Kun joutuu yllättäen ja äkillisesti kohtaamaan täydellisen pysähdyksen, siitä jää niin henkisiä kuin fyysisiäkin muistijälkiä ja seurauksia. Sitä tavallaan vetäistään pois siltä automaatio-ohjaukselta, mihin ajautuu arjessaan. Repäistään raa'asti pois siitä turvallisesta kuplastaan, jonka on itsensä ja arkensa ympärille rakentanut.
Silloin ymmärtää ja hahmottaa kuinka montaa asiaa elämässään pitää itsestään selvänä.
Huomaa kuinka hauras elämälanka onkaan ja kuinka ne hetket, jotka ovat tässä ja nyt ovat juuri ne elämäsi tärkeimmät hetket.
Sillä huomisesta ei voi tietää.
On täytynyt kivuliaasti tunnustaa, että kuulun paljon enemmän kuin uskoinkaan niihin ihmisiin, joilla on aina ollut katse ja mieli enemmän tulevassa ja "sitku"-ajattelussa kuin tämän hetken vaalimisessa. "Sitten kun saan ja saadaan tehtyä sitä ja tätä ja sitten kun tämä ja tämä asia on näin, niin kyllä viimeistään sitten."
Samoin pitäisi sitä ja pitäisi tätä ja varsinkin sitten sen jälkeen pitäisi vielä ehtiä tehdä niin.
Aika on armoton eikä niitä päiviä tai kuukausia ole meillä kenelläkään liikaa, ainakaan yhtään ylimääräistä. Jos haluaa kirjoittaa runokirjan tai laulujen sanoja, niin on parempi aloittaa jo tänään. Unelmista tulee todellisia, kun lopettaa jossittelun ja lähtee niitä kohti.
Tärkeintä on pysäyttää itsensä ihan jokainen päivä useammankin kerran, kuulemaan ja kuuntelemaan tunteitaan sekä havainnoimaan ympäristöään ja ympärillä olevia ihmisiä. Olemaan läsnä. Sillä todellakin - Elämä on nyt.
<3 Johanna
Kun joutuu yllättäen ja äkillisesti kohtaamaan täydellisen pysähdyksen, siitä jää niin henkisiä kuin fyysisiäkin muistijälkiä ja seurauksia. Sitä tavallaan vetäistään pois siltä automaatio-ohjaukselta, mihin ajautuu arjessaan. Repäistään raa'asti pois siitä turvallisesta kuplastaan, jonka on itsensä ja arkensa ympärille rakentanut.
Silloin ymmärtää ja hahmottaa kuinka montaa asiaa elämässään pitää itsestään selvänä.
Huomaa kuinka hauras elämälanka onkaan ja kuinka ne hetket, jotka ovat tässä ja nyt ovat juuri ne elämäsi tärkeimmät hetket.
Sillä huomisesta ei voi tietää.
On täytynyt kivuliaasti tunnustaa, että kuulun paljon enemmän kuin uskoinkaan niihin ihmisiin, joilla on aina ollut katse ja mieli enemmän tulevassa ja "sitku"-ajattelussa kuin tämän hetken vaalimisessa. "Sitten kun saan ja saadaan tehtyä sitä ja tätä ja sitten kun tämä ja tämä asia on näin, niin kyllä viimeistään sitten."
Samoin pitäisi sitä ja pitäisi tätä ja varsinkin sitten sen jälkeen pitäisi vielä ehtiä tehdä niin.
Aika on armoton eikä niitä päiviä tai kuukausia ole meillä kenelläkään liikaa, ainakaan yhtään ylimääräistä. Jos haluaa kirjoittaa runokirjan tai laulujen sanoja, niin on parempi aloittaa jo tänään. Unelmista tulee todellisia, kun lopettaa jossittelun ja lähtee niitä kohti.
Tärkeintä on pysäyttää itsensä ihan jokainen päivä useammankin kerran, kuulemaan ja kuuntelemaan tunteitaan sekä havainnoimaan ympäristöään ja ympärillä olevia ihmisiä. Olemaan läsnä. Sillä todellakin - Elämä on nyt.
<3 Johanna
Kommentit
Lähetä kommentti