Ota oma ajokaista haltuun - tarinani yrittäjyydestä

Ajoin ajokorttini 18 vuotiaana muiden ikäisteni tavoin, mutta vuotta myöhemmin aloin seurustelemaan ja siirryin ratista ns. pelkääjän paikalle. Ensin meni vuosi, etten koskenut auton rattiin ja sen jälkeen kului vuosi toisensa jälkeen, kunnes autolla ajaminen alkoi tuntua vieraalta ja jopa pelottavalta. Näin myös usein painajaismaista unta, jossa ajoin autoa, joka ei pysynyt millään hallinnassani.

Kaksi vuotta sitten syksyllä sain käyttööni auton ja ensimmäisen kerran yli 15 vuoteen uskaltauduin kokeilemaan ajamista. Polkimet olivat lähes yhtä sekaisin kuin yöllisissä painajaisissani, mutta pikkuhiljaa päivä kerrallaan rohkaistuin enemmän ja pakotin itseni ratin taakse - enkä ole päivääkään päätöstäni katunut.

Mihin tämä tarina autolla ajamisesta sitten liittyy? Se liittyy yrittämiseen ja yrittäjyyteen, sillä kävin ihan samoja tunteita ja vaiheita läpi matkallani yrittäjäksi. Turvalliseksi kokemasta vakituisesta työsuhteesta eli pelkääjän paikalta on ajatuksellisesti pelottavaa siirtyä ohjaamaan omaa menopeliä - muistanko liikennesäännöt, osaanko tehdä taskuparkin, miten pärjään agressiivisesti ajavien muiden kuskien seassa?

Väitän, että moni asiantuntija kärvistelee ihan turhaan yrittäjäpelkojensa kanssa - usko pois, kyllä ajotaito palautuu. On vaikea kuvailla sitä vapauden tunnetta, kun ensimmäistä kertaa olet vapaa liikkumaan ja päättämään itse minkä ajokaistan työelämällesi valitset.


Kommentit

Suositut tekstit